Historia

Meillä reppu täynnä muistojamme on...
Muistoja Salpasirkkojen 50-vuotiselta partiotaipaleelta

Teksti: Sanna Laukkanen

Muistatko mitä teit perjantaina 16. lokakuuta? Se oli harmaa ja sateinen päivä, niin kuin lokakuiset päivät monesti täällä Suomenniemellä ovat. Mutta se oli myös Sirkan-päivä ja Salpasirkkojen syntymäpäivä! Kyseisenä päivänä vuonna 1959 teatteripäällikön rouva Eila Ahola, liikeapulainen neiti Ritva Leinonen, neiti Helmi Kiiski ja rouva Ethel Pohjola allekirjoittivat kokouksessa perustamispöytäkirjan Kouvolan Sini-Siskot nimisen partiotyttölippukunnan perustamiseksi. Jostain syystä nimi päätettiin heti alkumetreillä kuitenkin vaihtaa, ja niin sai alkunsa Kouvolan Salpasirkat vuonna 1960. Sen taustayhteisöksi vahvistettiin Kouvolan seurakunta.

Salpasirkkojen lippukunnanjohtajina ovat toimineet

Rouva Ahola aloitti uuden lippukunnan ensimmäisenä lippukunnanjohtajana ja sai jo ensimmäisenä vuotena johdettavakseen noin 50 jäsentä. Näistä muodostettiin viisi vartiota ja yksi tonttuparvi, mikä vastaa nykyistä sudenpentujen ikäryhmää.

Nuoren lippukunnan toiminta lähti vireästi eteenpäin ja 1-vuotissynttäreillä voitiin todeta jäsenmäärän lisääntyneen jo yli puolella. Tontut, vartiolaiset ja tarpojat kokoontuivat aluksi seurakuntatalo Betelissä, Käpylän kirkossa, Sarkolan seurakuntatalossa sekä Pilvilinnassa Kouvolan varuskunnassa. Myöhemmin kokouksia pidettiin myös seurakunnan tiloissa Eskolanmäessä ja Tornionmäessä sekä Onkalolla, silloisen Citymarketin, nykyisen kauppakeskus Valtarin alakerrassa. Vuonna 2005 salpasirkkojen pääkolo muutti Käpylän kirkon kerhotilaan johtuen Sarkolan seurakuntatalon uudelleenrakentamistöistä.

Ryhmillä on ollut vuosien aikana monenlaisia nimiä. 60-luvulla toimi ainakin Haamut, Pököt, Kipinät, Jymyt, Myös Haamujengi on ollut olemassa. Aika moni ”metsäneläin” on antanut nimensä vartioille. Muistan 80-90-luvuilta Nalle-vartion sekä Possut, Tiikerit, Pantterit, Murmelit, Hylkeet, Pingviinit, Gorillat, Ilvekset, Majavat, Leijonat. Poika- ja tyttöjärjestöjen yhdistymisen myötä kolkat, tontut ja tarpojat jäivät historiaan. Tonttuparvien jälkeen Salpasirkoissakin toimi ainakin Smurffien, Pandojen ja Koaloiden sudenpentulaumat, nykyään edelleen Oravat. Vaeltajaryhmiä on ollut mm. Nöösit ja Dryas Octopetala. Vanhin toimivista (ainakin silloin tällöin) vaeltajaryhmistä lienee Lumikko mutta eivät Merihontitkaan ole aivan täältä kadonneet!

Viikkokokoukset ovat partion suola, mutta säännöllisten kokoontumisten lisäksi sekä niiden tukemiseksi ja täydentämiseksi lippukunta on järjestänyt tietysti runsaasti muutakin toimintaa: retkiä, leirejä, kursseja, kilpailuja, tapahtumia, tempauksia, tutustumiskäyntejä jne. Vuonna 1968 toimintasuunnitelmassa oli mm. kirkkomatka adventtina Valkealaan, tarpojien (nykyisin vaeltajia) Eeva-kurssi sekä partiopuvun ompelukurssi. Kesällä pidettiin Riemuleiri Jaalan Nuumaniemessä 20 tytön voimalla. Lippukunta osallistui myös Kouvola-päivien partionäyttelyn sekä raittiusillallisen järjestelyyn. Varainkeruuna tytöt myivät partiopyyhkeitä sekä perinteisiä adventtikalentereita. Valtakunnallisille talvipäivillekin ehdittiin.

10-vuotistaivalta juhlistamaan aloitettiin lippukunnan oman lipun suunnittelu, jonka toteutti partioheraldikko Kari Laurla vuonna 1971. Vuotta myöhemmin Helvi Nikusen ollessa johdossa, lippukunta myös rekisteröitiin. Tässä yhteydessä käytiin keskustelua poikien ottamisesta lippukunnan jäseniksi, mutta vuosikokouksessa päätettiin yksimielisesti jatkaa edelleen tyttölippukuntana.
 
Lippukuntaamme pisimpään kaitsenut Vaili Jämsä aloitti vuonna 1974. Kaikki ryhmät kokoontuivat tuolloin Sarkolan seurakuntatalossa. Kerran sinne katettiin vieraille myös Vailin johdolla sunnuntaipäivällinen, jota saapui nauttimaan yli 200 henkeä. Nuorimmatkin tontut olivat auttamassa varainkeruussa. Alkutalvesta lippukunta retkeili Märkjärven leirikeskuksessa, keväällä vierailtiin Mikkelissä ystävyyslippukunnan luona. Lisäksi oli pyöräretki, kesäleiri Tuuliniemessä sekä Kouvolan Partiolaisten leiri. Lippukuntalehtemme Oivitiili näki päivän valon kesällä 1979 ja on siitä lähtien ilmestynyt neljä kertaa vuodessa. Pitkäikäisenä ja laadukkaana tiedon välittäjänä ”Oikkari” voitti piirin lippukuntalehtikilpailun vuonna 2002.

Yksi aktiivisista 80-luvun toimijoista oli lpkj Tellervo Lankinen. Tellen lisäksi moni vanhempi salpasirkka muistaa vuosikymmenestä Töröstin Safarin, joka oli lippukunnan perinteinen syyskauden avaus. Jännittävän maastoretken jälkeen istuttiin iltaa nuotiolla, paistettiin makkaraa ja tutustuttiin uusiin partiokavereihin.

80-luvulla oli mm. sudenpentujen oma Pitti-leiri, Nalle-vartio Saapas-retki Nuumassa, lpk:n talviretki Sivakka ja kevätretki Pöksis Kirjokivessä. Omat hiihtokisatkin järjestettiin sekä osallistuttiin piirin kisoihin. Lisäksi oli tietysti piirin partiotaitokisoja, joihin salpasirkkoja osallistui vaihtelevalla menestyksellä. Soopeli-kisa pidettiin Kouvolassa vuonna -83 ja sen järjestelystä vastasi lippukuntamme. Useana vuonna peräkkäin järjestettiin myös Sippolan koulukodin kanssa yhteisiä syysjuhlia ja pikkujouluja näytelmineen ja joululahjoineen.

Starski (Tarja Lankinen), Päppa (Päivi Panhelainen) sekä Paapo (Paula Orava) vertailevat tekemiään nahkatöitä valtakunnallisella suurleirillä Miilulla vuonna 1985. SP:n ensimmäinen suurleiri Karelia pidettiin kuusi vuotta aiemmin Kolilla.

Telttaretkiä ja mm. Räkkä-leiri järjestettiin 80-luvun puolivälissä Valkoslammen leirialueella Valkealassa. Arkiston kätköistä löytyi yllättävä tieto, että ”Kouvolan Salpasirkat on pitkällisen etsinnän jälkeen löytänyt itselleen leirialueen, jota parhaillaan rakennellaan kuntoon”. Lippukunnalla on siis ollut ainakin viiden vuoden vuokrasopimus Kymiyhtiön omistamaan puolen hehtaarin ranta-alueeseen. Mitä sille mahtoi sitten tapahtui?

Salpasirkat ovat olleet partiotaipaleen aikana mukana myös monessa hyväntekeväisyystapahtumassa. Muistatko Pakolaiskynttilöiden myyntitempauksen, Näkövammaisten Annansilmä-keräyksen, Lions Clubin Operaatio Punaisen Sulan tai kattojärjestömme oman janopäiväkeräyksen tai Wergujaram -keräyksen, joilla kerättiin varoja Senegaliin rakennettavaa terveyskeskusta ja kaivoa varten?

Vaikka lippukunta saa avustusrahaa kaupungilta ja seurakunnalta, on oman toiminnan rahoittamiseksi aina kerätty varoja myös talkoilla mm. kirpputoreilla, sanomalehtikeräyksillä, avustamalla tapahtumissa ja messuilla, Tiimarin inventaariolla, terveyskeskuksen myyjäisillä ja joulumyyjäisillä. Tärkeä tuki ja apu rahankeruutalkoissa on saatu vanhemmilta.

Vanhempia on myös värvätty tarpeen tullen sopankeittäjiksi, autokuskeiksi, rastivahdeiksi tai joulupukiksi. Välillä vanhempien toiminta on ollut hyvinkin aktiivista ja esim. vuonna -68 lippukunnan vanhempainneuvostossa oli 11 jäsentä. Johtajistolla ja vanhempainneuvostolla oli mm. yhteinen verenluovutushaaste. Myös 80–90-luvulla toimi aktiivinen vanhempainneuvosto Erkki Piiraisen johdolla. Se järjesti mm. partioon tutustumispäivän vanhemmille Puhjonrannassa sekä varainkeruuna kirpputoreja. Eikä pidä unohtaa vanhempien järjestämää vuosittaista yllätysretkeä – legendaarista urbaania tutkimusmatkaa, jonka salaista kohdetta arvuuteltiin aina bussissa sitä mukaan kun matka eteni. Tämän tyylistä toimintaa toivoisi näkevä nuoren ja usein harvalukuisen johtajiston tukena tulevaisuudessakin.

Hepa (Heli Shemeikka, o.s. Askonen) ja muita salpasirkkoja letunpaistossa Puhjossa vuonna -86.

Vuonna 1990 partiotoiminta Suomessa juhli näyttävästi 80-vuotista taivalta ja Helsingin Suurjuhlassa yli 20 000 muun partiolaisen joukossa oli myös paljon salpasirkkalaisia. Pienelle vartiolaiselle on jäänyt mieleen majoittautuminen koulun lattialla, Linnanmäki-retki sekä tietysti juhlaparaati. Arkistojen mukaan keväinen viikonloppu oli epätavallisen kylmä – sitä en muista lainkaan, niin kivaa on ollut. 

Juhlavuotta täydensi kolmas kansallinen suurleiri Tervas Kannnokoskella. Salpasirkkoja osallistui viisi. Muistan kiukun, kun en vuoden liian nuorena saanut osallistua leirille. Pieni lohtu oli lippukunnan oma kesäleiri Köpeli Saaramaan Kyöpelinsaaressa. Silloin vietin ensimmäiset leiriyöt teltassa, opin miten tehdään rinkkateline ja miten ”nigeriä lennätetään” (eli harjatelttaa tuuletetaan). Häilyviä muistoja on suunnistuskisasta, jossa eksyimme (mutta löysimme lopulta takaisin leiriin) sekä yösuunnistuksesta.

Syytä oli myös omaan juhlaan, sillä lippukunta täytti 30 vuotta ja jäsenmäärä oli noussut yli 100. Lokakuisessa juhlassa Sarkolan ala-asteella oli ohjelmassa mm. lupauksenantoa ja näytelmä. Entisille lippukunnanjohtajille luovutettiin myös lippukunnan uusi viiri.

Monille 90-luvun aktiivijäsenille, joksi itsenikin luen, tulee partiotoimintaa muistellessa vääjäämättä mieleen lippukuntamme rautarouva Arja Harjula, joka ideoi, toteutti ja johti lippukuntamme toimintaa vankalla kokemuksella usean vuoden ajan. Ensimmäisenä tulee mieleen Mielikuvitusmatka Nepaliin vuodelta -91, joka oli todellinen vieraan kulttuurin oppitunti salpasirkoille ja perheenjäsenille. Seuraavana vuonna matkattiin Keniaan.

Kansainvälisyys ei ole kuitenkaan jäänyt Salpasirkoissa vain mielikuvituksen ja unelmien varaan, olemmehan osa maailman laajuista partioliikettä ja vahvana haluna rakentaa ystävyyttä yli rajojen. Arkistosta löytyy mainintoja mm. pohjoismaiselta partiotyttöleiriltä Skutvikenistä Hankoniemestä vuodelta 1972 sekä Mannen, Päikän, Marinan ja Jantsetin matkasta leirille Tanskaan. Salpasirkat ja Siniveikot seikkailivat 80-luvulla Sherwoodin metsässä (siellä oikeassa!) ja yhdessä järjestettiin myös suomalais-saksalainen kesäleiri Nuumassa.

Arjan johdolla kävimme 90-luvulla Partioliikkeen syntysijoilla pariinkiin otteeseen. Yövyimme pääosin paikallisten partioperheiden luona ja tutustuimme heidän kouluun sekä partiotoimintaan sekä seikkailimme Lontoon metrolla. Vuonna -95 reissulla ryhmä pysähtyi Lontooseen menomatkalla myös Maailman Partiolaisten Jamboreella Hollannissa moikkaamassa minua ja Heinosen (o.s. Piirainen) Siniä. Kolme vuotta sitten oli viimeksi matka Saarivaltioon. Jäsenistämme Mari Tiilikainen (o.s. Vauhkonen) ja Reetta Ahosuo ovat myös työskennelleet vapaaehtoisina Lontoon Pax Lodgessa, yhdessä Partiotyttöjen Maailmanjärjestön partiokodeista. Englantilaisia, kenialaisia ja viipurilaisia partiolaisia on ollut leireillämme myös vieraana.

90-luvun tapahtumista muistamme ainakin Seulan, Kumpparin, Mainingin ja Wäiskin, SAVA:n. Sieniretkikin pidettiin. Yksi kohokohdista oli tietysti järjestyksessä neljäs suurleiri Loisto. Leiriläisten lisäksi Hankoon lähti myös vaeltajista ja johtajista koostunut tiimimme Valopäät, joka piti leirillä kynttiläpajaa.

Salpasirkat on perinteisesti tehnyt paljon yhteistyötä toisen seurakunnan tukeman lippukunnan Kouvolan Siniveikkojen kanssa, mutta päiväkirjamerkinnät kertovat myös mm. Nuotiosissien vaeltajaryhmän sekä lippukuntamme Druas Octopetalan yhteisestä ”Kanootti-Jodlauksesta” sekä rugby-ottelusta! Tyttöjen kesken eli yhdessä Kouvolan Tyttöpartion kanssa on pidetty esim. yhteinen lupauksenantotilaisuus sekä kesäleirejä. Kouvolan partiolaiset kokoontuvat edelleen yhteiseen Yrjönpäiväjuhlaan sekä itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen.

Yksi kuluneen vuosikymmenen tähtihetkistä voisi entisen lpkj Mari Järvisen (o.s. Voutilainen) mielestä olla lipunnosto Salpasirkkojen ja Kouvolan Tyttöpartion järjestämällä kesäleirillä Tuuliniemessä 1.8.2007. Kansainvälinen partioliike täytti silloin 100 vuotta ja sitä juhlistettiin ympäri maailman yhteisellä lipunnostolla. Päivä jatkui juhla-aterian, kädentaitojen, kakkukisan sekä tietysti iltanuotion merkeissä.

Kesäleiriperinne on jatkunut vuosikymmenestä toiseen aina 2000-luvulle. Nuuman ja Tuuliniemen lisäksi niitä on pidetty viime vuosina Pöljössä sekä Hiiskulassa Lappalanjärven rannalla. Piirileirit Pylpyrä 2003 sekä Järkäle 2008, johtajiston pyöräretki Ahvenanmaalle, Lätäkkö syysretki Loveslammella kuuluvat varmasti myös vuosikymmenen retki- ja leirimuistojen joukkoon. Entäs suurleiri Tarus Padasjoella, kun aina vain satoi ja satoi? Omat haasteensa pienentyneelle lippukunnalle toi Resiinarallin eli piirin syys-PT-kisojen järjestelyvastuu, mutta niistäkin selviydyttiin kunnialla.

Tässä joitain merkkipaaluja, arkiston aarteita ja muistoja Salpasirkkojen 50–vuotiselta partiotaipaleelta. Matkan varrelta on kertynyt reppuun runsaasti muistoja, jotka kantavat läpi elämän. Millainen mahtaa taival olla tulevaisuudessa uudessa Kouvolassa ja uudessa partio-ohjelmassa? Se jää nähtäväksi. Toivottavasti olet mukana jatkamassa partioperinnettä - kokemassa, näkemässä ja tekemässä - oletpa sudenpentu, seikkailija, tarpoja, samoaja, vaeltaja, johtaja, lapsen vanhempi tai entinen salpasirkka!

Kerran partiolainen – aina partiolainen!